ISS:n Pohjois-Suomen alueluottamusmiehen Marko Lipposen laitonta irtisanomista käsiteltiin eilen 10.1. Työtuomioistuimessa. Kyseessä oli asian suullinen pääkäsittely, joka kesti noin kolme tuntia. Istunnossa kuultiin neljää työntajan todistajaa ja kolmea työntekijäosapuolen todistajaa. Tuomioistuin jatkaa asian käsittelyä myöhemmin, ja päätös elikkä tuomio annetaan noin kuukauden kuluttua.
Jutussa oli kyse siitä oliko Lipponen luottamusmies ja oliko hänen irtisanomiselleen perusteita. Lipposenhan oli väitetty nukkuneen työvuoronsa aikana Talvivaaran kaivoksen valvomossa. Väitetty, kiistetty havainto oli tehty valvomon peililasien läpi!
Istunnon päätyttyä Lipponen kätteli vastapuolen edustajan ja kertoi samalla, että “varmaan me tavataan seuraavaksi Talvivaaralisä oikeudenkäynnissä”. Työnantaja lopetti yksipuolisesti tämän sovitun lisän maksamisen kaksi vuotta sitten. Lisä oli sadan euron suuruinen, ja sitä olisi tullut maksaa noin kymmenelle työntekijälle. Kiistasta ei ole päästy sovintoon. On mahdollista, että ISS:n Kajaanin yksikön johdon toimista päästään käräjille vielä muistakin asioista.
Tapani Tompuri